sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sanomatalo ja osta heti







 
 
 
Huuto.netin Unelmien makuuhuone -kampanjan viimeinen viikko pyörähtää käyntiin ja huoneeni on nähtävillä Sanomatalossa. Nyt viimeistään on syytä kaivaa Huutis-tunnukset esiin, sillä kaikki ihanat esineet tulevat myyntiin huomenna, maanantaina. Kannattaa olla vikkelä. Kaikki myydään osta heti -hinnoin.







lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tunkio terassilla

 




Hohhoijaa, jatkan taas tätä jokakesäistä itkuvirttä, jonka aiheena on Suomen kamalin piha - meidän piha. No, vihdoin asialle ollaan tekemässä jotain, mutta toteutus tuskin ehtii tälle vuodelle. Kerron kyllä sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi.

Jos nyt kuitenkin tietämättömille asiaa valotan, niin pihamme muistuttaa lähinnä Saharaa. Paitsi tontin pimein takanurkka. Siellä kyllä vihertää. Jopa toissa syksynä tunkioon nakattu muka-yksivuotinen-rehu nostaa taas päätään kasan kunkkuna. Tunkioläjää ympäröi saniaisviidakko, jonka elinvoimaa en useista yrityksistä huolimatta ole onnistunut nujertaa.

Eilen päähäni pälkähti tuhokeinoista tehokkain: jos istutan kasvin purkkiin, saan sen melko varmasti hengiltä. Tai jos en minä, niin ainakin mieheni. (Kesäkukkien kohtalo näytti hyvin surulliselta palatessani viime viikkoiselta ulkomaanreissultani, jonka aikana miesväki oli luvannut huolehtia kukkien kastelusta. Esimerkki alla. Kuinka se ei yllättänyt?) Eli tuumasta toimeen ja lapion varteen. Kaivoin kolme saniaista maasta, monta jäi vielä sijoilleen, ja pistin purkkiin. Ja jestas, sehän vieläpä näyttää hyvältä! Saa nähdä kuinka kauan. Eikä tuo valkoinenkaan ruma ole. Oli joku uutuus Plantagenissa.



 


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Yhdestä vanhasta kaksi uutta

 
 
 
 
Kaivoin vanhan ja kolhuja saaneen Ikean lattiavalaisimen vintiltä, sillä elän toivossa, että poikasten tarve kaataa, kiikkua ja törmäillä on vihdoin hiipumassa. Lamppu oli pahan kerran saanut siipeensä aiemmissa kohtaamisissa, joten koitin pelastaa mitä pelastettavissa on.
 
Nyt kun huusholliin on muutenkin ajautunut kaikkea kuparista, suhaisin kolhut piiloon kuparimaalilla. Samalla näpräsin lampunkannan ruman kierteen päälle pannan, jotta näyttäisi vähän huolitellummalta, jos haluaa käyttää ilman varjostinta. Ja toden totta, pelkkä poltin näyttää ihan hyvältä. Voi sitten laittaa varjostimen, jos haluaa vaihtelua.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 

torstai 30. toukokuuta 2013

Huuto.net ja kolme unelmien makuuhuonetta

Kuva Krista Keltanen










Huuto.netin UNELMIEN MAKUUHUONE -kampanja alkaa nyt, klik!

Saatte ihailtavaksenne kolme näkemystä unelmien makuuhuoneesta. Suunnittelijoina lisäkseni Jonna ja Niina. Kaikki huoneet ovat ihania ja niin erilaisia. Tässä on minun huoneeni. Kampanjan viralliset kuvat ovat taitavan Krista Keltasen käsialaa.

Suosikkihuonettasi voit äänestää jo nyt. Huoneiden esineistö myydään Huuto.netissä "osta heti" -hinnoin. Jonnan huone tulee myyntiin maanantaina 3.6. Seuraavalla viikolla Niinan huone ja viimeisenä minun. Kipinkapin kurkkimaan ja sitten ostoksille!

Ps. Kaunis kiitos, jos annat äänesi allekirjoittaneelle.









tiistai 28. toukokuuta 2013

Unelmahuoneen helmiä

 
 
Näytän vielä pari suosikkikuvaa ja -esinettä jo aiemmissakin postauksissa vilauttamastani unelmieni makuuhuoneesta, ennen Huuto.net-kampanjan huomista aloitusta. Pian siis Jonnan, Niinan ja minun unelmamme paljastetaan koko komeudessaan.
 
Ehditte rauhassa tutustua huoneisiin, ennen kuin ne tulevat myyntiin Huuto.netissä. Jo huomisesta lähtien pääsette kuitenkin äänestämään suosikkianne ja osallistumaan Unikulman 10 000 € arvoisen motorisoidun Unimatik-vuoteen arvontaan.
 
Huoneet rakennetaan Sanomataloon kesäkuun aikana. Ensin esittelyyn tulee Jonnan huone, sitten Niinan ja lopuksi minun. Jos vain mahdollista, niin tulkaa katsomaan. Huomiseen!
 
 
 
 

maanantai 27. toukokuuta 2013

Vähän valoa ja ripaus kiiltoa

 
 
 
Harmi, kun en kaikessa kiireessä älynnyt ottaa parempia kuvia unelmien makuuhuoneen valaisimista. Niitä on kolme. Tai oikeastaan neljä, mutta Huutiksesta ostamani hieno lattiavalaisin ei lopulta löytänyt paikkaansa sisustuksessa. Se, kuten pari muutakin valaisinta, ovat taas niin suosittuja kullankiiltoisia.
 
Seinälampettien löytymisestä olin ihan fiiliksissä. Kauppaan sisältyi useampi kappale ja kuinka edullisesti! Reilu kolme euroa per lampetti. Jalallinen pöytälamppu on suosikki, jonka haluaisin ehdottomasti omaan kotiini. Vaaterekissä roikkuva vanha lasinen kattovalaisin sai pienen kohennuksen ennen käyttöä. Sähköosat olivat hapristuneet, joten ne vaihdettiin ja samalla pujottelin johtoon nättejä puuhelmiä. Uusi omistaja pitäköön ne tai ottakoon pois, jos ei tykkää. Helppo homma.
 
Olettekos käyneet katsomassa Jonnan ja Niinan unelmien makuuhuone -postauksia? Molemmilla näyttää niin ihanalta, että mulla puntti tutisee jo nyt. Äänestys alkaa viikon kuluttua.
 
 
 
 
 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Yrttitorni




























































































































































Askartelin eilen kukat ruukkuihin ja samalla värkkäsin yrteille nopean ruukkutornin, johon sain idean aiemmmin näkemästäni kuvasta. Siinä torni tosin oli isompi ja täynnä värikkäitä kesäkukkia. Kiva idis pieniin tiloihin, vaikkapa parvekkeelle. Aika näyttää viihtyvätkö yrtit vai kupsahtavatko vieläkin nopeammin kuin jokakesäinen puutarhainnostukseni.





perjantai 24. toukokuuta 2013

Karun kaunista

 
 
Kellarikaivausten suosikkilöydöiksi tuntuu nousevan kaikki rosoisin, rumin ja arvottomin. Muistan kulhon hämärästi. Aika täplikäs. Lapsena ehkä mietin onko sillä jokin tauti. 
 
 
 
 

torstai 23. toukokuuta 2013

Koti-ikävä

 
 
 
Jos yhdellä sanalla kuvaisin Huuto.netin unelmien makuuhuonettani, se olisi koti-ikävä. Sellainen hyvän olon koti-ikävä, vähän haikea, johon liityy tärkeitä muistoja sekä jotain aitoa ja henkilökohtaista. Toisaalta kaipasin huoneeseen myös tätä hetkeä, ihan omaa, niitä tulevaisuuden muistoja. Saa nähdä välittyykö fiilis lopulta teille, vai näyttääkö ihan sillisalaatilta.
 
Projektin valmistuttua ryntäsin kellariimme, jossa on laatikko jos toinenkin äidin-, äidinäidin- ja äidinäidinäidinkin aikaista tavaraa. Tuli älytön tarve päästä hypistelemään omaa historiaa. Osa tavaroista on ollut laatikoiden kätköissä vuosikymmeniä ja on sieltä löytynyt omia varhaisajanhankintojakin. Huhhuh, sanon mä. Facebookissa niistä lisää ja jossain vaiheessa täällä bloginkin puolella.
 
Kellariryntäykseni yhtenä tarkoituksena oli laittaa myyntiin vanha tavara, mitä itse en tarvitse, tai mitä ei tilanpuutteen vuoksi saa ikinä esille. Mitä niitä laatikoissa pitää vuodesta toiseen. Nyt on kuitenkin osoittautunut tosi hankalaksi luopua etenkin vanhimmista esineistä. Ei niitä uudempia, 20-30 vuotta vanhoja, niin kaipaa.
 
On muuten kova homma selvittää vanhojen esineiden alkuperää. Luojan kiitos nykyään on tämä intternetti!
 

 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Suomen eniten kaikkea - esimerkiksi unelmien makuuhuone

























































Otsikon alkuosa ei varsinaisesti kuvaa sisustustyyliäni, mutta lempisisustuskauppaani kylläkin. Tiesitkö, että tälläkin hetkellä Huuto.netissä on yli 1,7 miljoonaa tavaraa kaupan? Huikea määrä aarteita, unelmia ja arjen käyttöesineitä - kaikkea tarpeellista, etsitpä postimerkkiä tai hehtaarin rantatonttia tai mitä vaan siltä väliltä. Voit myös myydä tarpeettomaksi käyneet tavarat niitä tarvitseville. Kauppatavan voi valita ja ilmoittaminen on ilmaista. Huutokaupan lisäksi on mahdollisuus käydä kauppaa kiinteällä hinnalla, jolloin tavaran myyminen tai ostaminen tapahtuu osta heti -hinnalla.

Mahdollisuus nopeaan ostamiseen olikin tärkeää, kun Mrs Jonesin eli Jonnan ja Niinan unelmia -blogin Niinan kanssa saimme haasteen rakentaa Huuto.netistä ostamillamme tavaroilla unelmien makuuhuone todella tiukalla aikataululla. Vaikka puoti on pullollaan toinen toistaan upeampia aarteita, aikaa ei ollut jäädä huutamaan ja odottamaan myynnin päättymistä. Ostin heti, kun löysin unelmahuoneeseen sopivaa. Kauppa kävi kuin vettä vain. Ystävälliset myyjät eivät aikailleet lähettämisien kanssa ja sain tavarat niin pian kuin posti ne ehti tuoda. Jälleen kerran kannatti tarkistaa myyjien saamat aikaisemmat palautteet. Luotin, että hyvin kauppansa hoitaneet myyjät jatkavat samaan malliin ja niin tekivät. Kaikki oli valmista h-hetkellä.

Pian kaupat tehtyämme rakensimme kukin suunnittelemamme tilan studioon, yhtäläisiin puitteisiin, ja Krista Keltanen kuvasi ne 3.6. alkavaa kampanjaa varten. Näin vilaukset Jonnan ja Niinan huoneista ja voin kertoa, että hyvältä näyttää! Tulette näkemään kolme täysin erilaista, mutta upeaa unelmaa. Kampanjan alettua pääsette äänestämään suosikkianne ja äänestäneiden kesken arvotaan Unikulman 10 000 euron arvoinen sänky. Ja mikä parasta, pääsette ostamaan unelmatuotteemme kampanjan kuluessa. Olettehan jo rekisteröityneet Huuto.netiin?

Tässä vaiheessa näihin kuviin ja tunnelmiin. Palaan pian asiaan.